Kalusto tutuksi

Tällä kerralla harjoituksen aiheena oli tutustua ajoneuvoyksikön erilaiseen hieman harvemmin käytettävään kalustoon. Harjoitus toteutettiin toimintamuotoisena ja yksikön jäsenten tehtäviä vaihtaen. Loppuun vielä savusukellusharjoitus omalle varikolle. Harjoituksen päälle kaluston huolto ja vapaaehtoinen lihaskuntoharjoitus. Melko mukavaa.

Kauden avaus

Kuutamokirkas taivas, muutama aste pakkasta ja riitteinen jääpinta meren rannalla. Siinä puitteet kauden avanneeseen pintapelastusharjoitukseen. Päälle varikolla vielä maistiaiset kuntonyrkkeilystä ja palomiehen lihaskuntotesti kahteen kertaan, noin niin kuin peruskuntoharjoitteena. On sitä tylsempiäkin tapoja viettää arki-iltaa.

Rauhallinen aattoilta

Uuden vuoden aattoiltapäivystys sujui Lauttasaaren VPK:n yksiköltä varsin rauhallisesti. Illan aikana ehdimme nauttia perinteisen uudenvuoden päivällisen nakkeineen. Saimme pidettyä lihaskunnosta huolta pienellä kuntopiirillä punttisalin puolella. Tulipa hoidettua myös yksi hälytystehtävä matkalla määrättyyn päivystystehtävään Senaatintorille.

Rauhallista alkanutta uutta vuotta kaikille palokunnan jäsenille ja muille sivustomme vieraille.

Tunnelmia Stadin Turvaksi 2014 tapahtumasta.

Sää helli osallistujia Helsingin Pelastusliiton Stadin Turvaksi 2014 tapahtumassa. Tunnelma Rautatientorilla oli mukava ja yleisö kävi aktiivisesti tutustumassa vapaaehtoiseen pelastustoimintaan. Lauttasaaren VPK järjesti tilaisuudessa kaksi toimintanäytöstä. Lisäksi toimintaansa esittelivät Tammisalon VPK:n varhaisnuoret sekä Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirat. Alueella oli myös lukuisa joukko helsinkiläisiä sopimuspalokuntalaisia ja heidän palokuntien kalustoa.

Jos olet yli 16-vuotias ja kiinnostunut palokuntatoiminnasta, tule ihmeessä tutustumaan sopimuspalokuntatoimintaan. Lauttasaaren VPK:n hälytysosasto harjoittelee keskiviikkoisin kello 18:00 alkaen. Palokunnan talo sijaitsee osoitteessa Tallbergin Puistotie 10. Tule rohkeasti koputtelemaan pihan puolen tallien ovia hieman ennen kuutta. Lisää ohjeita löydät seuraavasta linkistä. http://lvpk.org/mukaan-toimintaan/

Palokunnan päällikkö, doctor In Spe

Lauttasaaren VPK sai jo toisen tohtorin kun palokuntamme päällikkö Marko Palokangas väitteli perjantaina 23.5.2014 sotatieteiden tohtoriksi. Väitöskirjan nimi on “Räjähtävää tyhjyyttä – sissitoiminta suomalaisessa sotataidossa”. Aihe herätti erittäin paljon kiinnostusta ja väitöstilaisuuteen Maanpuolustuskorkeakoulun auditorioon oli saapunut ennätysmäärä yleisöä. Palokunta onnittelee ylpeydellä päällikköään. Hyvä työ, hyvin tehty Marko.
DSC_1395

Aktiivit Himoksella

Viikonloppuna Lauttasaaren VPK:n aktiivijäsenet edustivat ja virkistäytyivät Himoksen hiihtokeskuksessa. Ohjelmassa oli perinteistä yhdessäoloa, saunomista ja maailmanparantamista. Myös mäkeen päästiin vaikka talvi ja kevät onkin ollut poikkeuksellisen lämmin. Yöpakkaset pitivät kuitenkin huolta siitä että rinteet olivat aamupäivän hyvässä kunnossa ja iltapäivästä pystyikin sitten hyvällä omatunnolla siirtymään after-ski tunnelmiin aurinkoiselle terassille.

Illalla kävimme vielä katsastamassa Suvi Teräsniskan keikkakunnon Himos-areenalla. Kaikkiaan matka oli oikein onnistunut. Tämä ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi.

Uusivuosi vastaanotettu Lauttasaaressa

Uuden vuoden vastaanotto sujui melko rauhallisesti Lauttasaaressa. Muualla pääkapunkiseudulla tuntui ilta olevan ainakin palokuntien yksiköille vilkas. Lauttasaaren VPK:n yksikölle kirjattiin aattoillan aikana yksi pienehkö tulipalonsammutustehtävä. Kyseinen hälytys tuli vain muutamaa minuuttia ennen puolta yötä, joten se oli viimeinen hälytyksemme vuodelle 2013.

HE214_Tallin_edessä_Takaluukku_auki

Vuoden viimeinen hallituksen kokous

Hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseensa perinteiseen tapaan Casa-Mareen nauttimaan Lauttasaarelaisen perinteikkään ravintolan palvelusta, kabinetista ja hyvästä ruoasta. Tämä oli samalla minulle viimeinen kokous hallituksen puheenjohtajana tällä erää.  Kiitän jäsenistöä nauttimastani luottamuksesta viimeisen kuuden vuoden aikana. On hienoa huomata että työlle on olemassa yhdistyksen arvon mukainen jatkaja ja kiva myös huomata että toiveeni saada keskittyä välillä omiin henkilökohtaisiin asioihin ymmärrettiin niin hienosti jäsenistön keskuudessa. Meillä on upea palokunta Lauttasaareessa.

Pian on aika rauhoittua hetkeksi Joulun odotukseen. Tosin aattoiltanakin on palokunnalla toimintaa. Perinteinen Lauttasaaren sankarivainajien haudoille seppeleen laskeva soihtukulkue on nähtävissä marssimassa iltapäivän hämäryydessä joulukirkon päättymisen aikoihin.

Joulun rauhasta hujahdetaan hetkessä uudenvuoden juhlintaan, silloinkin palokunnalla on aktiivinen joukko saaren ja lähialueiden palontorjuntavalmiutta korottamassa.

Kiittäen ja kumartaen hallitukselle ja palokunnan jäsenistölle vuodesta 2013 jo tässä vaiheessa.

Tero Mellin
hallituksen puheenjohtaja

Sääntömääräinen syyskokous pidetty

Yhdistyksen jäsenet kokoontuivat palokunnan talolle päättämään sääntöjemme 9 §:n mukaisesti tulevan kauden toimintasuunnitelmasta ja taloudesta. Kokouksessa myös valittiin vastuulliset henkilöt luottamustehtäviin.

Nykyinen hallituksen puheenjohtaja ilmoitti hyvissä ajoin jo viime vuonna tämän kauden olevan viimeinen toistaiseksi. Uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2014 valittiin yksimielisesti Juha Mellin. Palokunnan päällikkönä jatkaa Marko Palokangas. Näin vetovastuissa tapahtuu hallittu muutos.

Hallituksen esitys sääntöjen uudistamiseksi ei saanut vaadittavaa 3/4 enemmistön kannatusta täpäräksi mennessä äänestyksessä. Kokouksessa esitettiin vastaehdotus joka sai vähemmistökannatuksen. Äänestystuloksen perusteella hallitus veti sääntömuutosehdotuksensa pois.

Kokouksen jälkeen isännöitsijä kertoi paloasemakiinteistöön liittyviä kuulumisia jäsenistölle.

Pintapelastusta

Tänään harjoiteltiin pintapelastusta. Tehtävänä yksiköllä oli ihmisen pelastaminen vedestä. Keli oli tällä kerralla melkein kesäinen, tosin pimeä. Yllättävän haastavaa on uimarin erottaminen tyynenkin veden pinnalta mikäli kaveri ei enää jaksa paljon pärskiä tai muuta meteliä pitää.

Valaisimme työskentelyalueen ajoneuvon voimakkailla valonheittimillä, silti meren pinnan pimeys oli liikaa. Hyvin uimarit kuitenkin huolellisella etsintätekniikalla onnistuttiin löytämään.

Jaa veden lämpökö? Ei siellä enää ilman pinturin varusteita kauaa viihtyisi.

Savusukellusharjoitus

Lauantai-aamu lähti vauhdilla käyntiin. Pelastuslaitos järjesti savusukeltajillemme vuosittaisen pakollisen lämpimän savusukellusharjoituksen Roihupellon harjoitusalueella.

Tehtävänä oli etsintä, pelastus ja alkupalon sammutus kaksikerroksisen talon yläkerran ulko-oven kautta. Asunto vaikutti ensin olevan ns. luhtitalon yläkerran huoneisto, mutta myöhemmin osoittautui kaksikerroksiseksi rivitaloasunnoksi. Tällä tiedolla on vaikutusta valittuun savusukellustaktiikkaan, jota nyt vaihdettiin lennosta.

Yläkerran tutkimisen jälkeen sammutuspari löysi alakerrasta portaikon juurelle tuupertuneen potilaan, joka pikaisesti toimitettiin ulos. Tehtävä jatkui vielä alkupalon etsimisellä, sammuttamisella ja savutuuletusaukon löytämisellä.

Kaiken kaikkiaan mielekäs ja hyvin toteutettu harjoitus. Kiitos myös Pelastuslaitoksen ammattilaisille annetusta rakentavasta palautteesta, taas sai ajattelemisen aihetta ja hyviä vinkkejä myös omiin viikkoharjoituksiin.

Hydrauliset nostovälineet

Hola; Harjoitussuunnitelman mukaisesti käsittelimme tänään raskaita taakkoja järein työkaluin. Aiheena olivat hydrauliset pelastusvälineet, lähinnä raskaan raivurimme (HE245) Ferrari-nostopuomi ja Holmatronin levittimet sekä leikkaussakset.

Totta se on – tallistamme löytyy oma Ferrari – tosin ehkä erilainen kuin äkkisämpi luulisi.

Nosturin lisäksi taakkoja nosteltiin ja siirreltiin myös Holmatronin hydraulisella levittimellä. Monimuotoista toimintaa hyvässä seurassa ja Helsingin hyvähappisessa ilmassa. Seuraavalla kerralla uudet kujeet.

Helsingin sopimuspalokuntien työpajapäivä

Yhteistyössä on voimaa. Haagan VPK kutsui koolle kaikki helsinkiläiset sopimuspalokunnat pohtimaan sopimuspalokuntatoiminnan tulevaisuutta Helsingissä. Samalla jaettiin näkemyksiä kunkin yhdistyksen nykytilasta, tulevaisuuden mahdollisuuksista ja mahdollisista uhkakuvista.

Keskusteluun osallistui jäsenistöä lähes kaikista palokunnista. Kiitos Haagan VPK:lle järjestelyistä.

Moottoriruiskun käyttö lisäveden lähteenä

Harjoituskausi on taas lähtenyt käyntiin. Tänään käytettiin höökin, eli pelastusauton, pumppua ja kalustoa normaalisti selvityksiin. Lisävesi otettiin kuitenkin erillisellä moottoriruiskulla merestä. Tällöin on höökin konemiehen syytä huomioida että merivettä ei lasketa auton säiliöön.

Hyvä harjoitus kaiken kaikkiaan. Tästä se kausi taas lähtee.

Kevätkauden päätös

Päivän harjoitusten aiheena koulutussuunnitelmassa luki, kevätkauden päätös, toimintaharjoitus.

Kävimme huolellisesti läpi molempien varsinaisten paloautojen koko kaluston, testaten niin generaattorien sähköntuoton, sähköiset työkalut, kuin polttomoottorikäyttöiset työkalut. Tarkastimme käytännössä siis kaiken kaluston toiminnan yksiköistä.

Tämän jälkeen siirryimme sujuvasti suunnitelman osaan toimintaharjoitus. Ensimmäisenä tehtävänä oli läheisen puiston kupeessa olevan ison molokkiroskiksen kuvitellun palon sammuttaminen. Toisena tehtävänä suoritettiin vaahtoselvitys sekä keskiraskaalla vaahdolla että vaahtopistoolilla.

Kivaa oli ja uuttakin opittiin. Tästä on hyvä jäädä hetkeksi kesätauolle viikkoharjoituksien osalta. Elokuussa jatketaan.

Hyvää Juhannusta

Lauttasaaren vpk toivottaa hyvää Juhannusta kaikille jäsenilleen, tukijoilleen, yhteistyökumppaneilleen, muille sidosryhmilleen, sekä tietysti kaikille sivustolla vieraileville.

Näyttää hellesää suosivan suurta osaa maata tänävuonna. Nautitaan kiireettömyydestä ja muistetaan säilyttää maltti myös paluuliikenteessä.

Kesäkaudesta huolimatta, harjoitukset jatkuvat keskiviikkoisin kello 18:00.

Helsinkimaljakilpailu

Perinteiseen tapaan helsinkipäivänä järjestettiin Helsinkiläisille sopimuspalokunnille helsinkimaljakilpailu. Kilpailu koostuu tietokilpailu- ja kalustokilpailuosiosta. Lauttasaaren VPK sijoittui kisassa hienosti neljänneksi. Joukkueemme suoritti kalusto-osuuden kaikkein nopeimmin, mutta ei tällä kertaa onnistunut yhtä hyvin tietokilpailuosassa. Voittajaksi selviytyi Helsingin VPK, toinen oli Oulunkylän VPK ja kolmas Pakinkylän VPK. Lauttasaaren VPK onnittelee voittajia, sekä kaikkia osallistujia.

Hissistä pelastamista ja selvityksiä

Kiitokset Pelastuslaitoksen paloesimiehelle hissistä pelastamisen tietoiskusta. Tutustuimme perusteisiin, sekä murtauduimme harjoitustalon hissin konehuoneeseen. Jälleen kerran kävi selväksi että pelastustyössä ei usein tärkeintä ole kova vauhti ja roima murtaminen. Usein täytyy todella tarkasti miettiä mitä ollaan tekemässä ja pitää huolta että sitä tehdään yhteistyössä.

Harjoitusillan päätti reipas perusselvitys talon toiseen kerrokseen. Mukava ja monipuolinen harjoitus.