Onnettomuus harjoitus, vaaralliset aineet

Aina eivät palokunnan apua vaativat onnettomuudet tarkoita tulta ja savukaasuja, sekä korkeita lämpötiloja. Joskus onnettomuuksiin liittyy vaarallisia aineita. Nämä voivat olla myrkyllisiä, helposti syttyviä, korkeissa paineissa olevia kaasuja tai nesteitä ja muita vastaavia teollisuudessa tai jossain muussa prosessissa tarpeellisia käytettäviä aineita. Onnettomuuden sattuessa, usein ensimmäinen apu tulee paikalle palokunnan toiminnan muodossa.

Kaikissa onnettomuuksissa on tärkeää että pelastajasta ei itsestä tule pelastettavaa. Niinpä on tärkeää osata suojata itsensä ja estää lisävahinkojen syntyminen toimimalla oikein kunkin onnettomuudessa vastaan tulevan tilanteen mukaan.

Tänään harjoiteltiin etsintätekniikkaa tilassa jossa uhkana ei ollut tuli, vaan vaaralliset aineet korkeina pitoisuuksina. Onneksi tässä simuloidussa harjoituksessa oli “organisaation” puolelta toimittu määräysten mukaisesti ja paine- tai säiliöastioiden kyljistä löytyi asianmukaiset YK merkinnät, joiden perusteella pelastajat saivat selville mistä aineesta oli kyse ja näin pystyimme mitoittamaan toiminnan oikein. Myös harjoituspotilas saatiin asianmukaisesti pelastettua. Hyvää toimintaa osaavalta yksiköltä.

Mikähän aine tässä säiliössä vuotaa?
Paineilmalaitetta tarvitaan toisinaan suojaamaan myös muissa onnettomuuksissa kuin tulIpaloissa.

Liikenteen ohjausta ja vaarallisia aineita

Keskiviikon harjoituksessa aiheina olivat vaaralliset aineet yhdistettynä liikenteen ohjaamiseen.

Yksikömme HS-241 sai harjoituksen ensimmäiseksi tehtäväksi öljyvahingon torjunnan ajotiellä. Tehtävä joka alkoi Absolin levittämisellä jolla imeytettiiin kuvitteeellinen polttoaine tieltä ei ollut tehtävä vaativammasta päästä, mutta kun mukaan lisättiin samanaikaisesti liikenteen ohjaamista vaativa tilanne oli jokaisella yksikön jäsenellä kädet täynnä hommia.

Kun ensimmäisen tehtävän liikenteen ohjaaminen ei sujunut kouluttajien toivomalla tavalla toteutettiin seuraava rasti palopostin selvittämisenä sellaisessa risteyksessä jossa liikennettä jouduttiin ohjaamaan T-risteyksessä kahden sammutusmiehen voimin. Liikennettä ohjaavien selkeä toiminta korostui ja jokainen yksikön jäsen sai tuntumaa miten liikennettä ohjataan turvallisesti, johdonmukaisesti ja riittävän selkeästi. Taisi muutama henkilö kantapään kautta oppia miten hieman vikuroiva autoilija saadan järjestykseen selkeillä käsimerkeillä ja yhteistoiminnassa radion avulla.

Kolmannessa harjoitustehtävässä opeteltiin kuvitteellisen klooripilven laimentamista sumusuihkuilla ja todennettiin että sammutusyksikön tankki tyhjenee muutamassa minuutissa kun kaksi suihkuputkea syöksee suurella vesimäärällä vettä taivaalle.

Harjoituksen viimeisessä osiossa opeteltiin soveltaen putkessa olevan maakaasuvuodon tukkiminen yksikössä olevia apuvälineitä apuna käyttäen. Putken rikkonainen kohta tiivistettiin sammutusyksikön suurella kumisella lattiamatolla, kiristettiin kuormaliinoilla ja lopuksi paineistettiin nostamiseen soveltuvilla korkeapainetyynyyillä. Ei välttämättä yksinkertaisin tapa tukkia vuoto, mutta antoi miehistölle yhden sovelletun mallin vuodon tukkimiseksi.

Kuvassa yksikön jäsenet tutustumassa nostotyynyn ohjausyksikköön ja sen toimintaan. Kyseisen pienen tyynyn nostovoima on n. 8000 kg.

20131120-030318.jpg