Tänään harjoitukset keskittyivät ajoneuvosta pelastamiseen ja potilaan siirtämiseen liikenneonnettomuustilanteessa.
Pääpaino oli teknisten välineiden käyttäminen, pelastamistekniikat ja turvallinen työskentely.
Yhdistyksen varma kevään merkki, eli sääntömääräinen kevätkokous pidettiin kutsun mukaisesti tänään tiistaina 8.4.2014. Kuvassa yhdistyksen puheenjohtaja Juha Mellin ja kokouksen sihteeri Juho Lehtonen.
Viikonloppuna Lauttasaaren VPK:n aktiivijäsenet edustivat ja virkistäytyivät Himoksen hiihtokeskuksessa. Ohjelmassa oli perinteistä yhdessäoloa, saunomista ja maailmanparantamista. Myös mäkeen päästiin vaikka talvi ja kevät onkin ollut poikkeuksellisen lämmin. Yöpakkaset pitivät kuitenkin huolta siitä että rinteet olivat aamupäivän hyvässä kunnossa ja iltapäivästä pystyikin sitten hyvällä omatunnolla siirtymään after-ski tunnelmiin aurinkoiselle terassille.
Illalla kävimme vielä katsastamassa Suvi Teräsniskan keikkakunnon Himos-areenalla. Kaikkiaan matka oli oikein onnistunut. Tämä ei varmasti jää viimeiseksi kerraksi.