Kaupunki varasi tontin uudelle palokunnantalollemme

Helsingin kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti maanantaina 2.11.2026 varata Lauttasaaren VPK:lle alueen Lauttasaarentien ja Lahnalahdentien risteyksestä. Alueelle on tarkoitus rakentaa yhdistyksellemme uusi palokunnantalo. Varaus on voimassa vuoden 2027 loppuun.

Havainnekuva uudesta palokunnantalosta talvisen Lauttasaarentien varrella.

Päätös on tärkeä askel Projekti Manööverissa, jolla ratkaisemme toimitilatarpeemme tuleviksi vuosikymmeniksi. Nykyinen palokunnantalomme Tallbergin puistotiellä on tullut teknisen käyttöikänsä päähän. Hallituksemme ja kiinteistötyöryhmämme ovat työskennelleet uusien tilojen eteen yli kymmenen vuotta.

Päätöksen perusteluissa todetaan, että hanke turvaa yhdistyksen toiminnan jatkumisen ja tukee kaupungin pelastustoimea. Myös Helsingin pelastuslautakunta on pitänyt hanketta erittäin tärkeänä koko Länsi-Helsingin pelastustoimen kannalta.

Seuraavaksi käynnistämme asemakaavan muutoksen ja tontin perustamisselvityksen. Kaupunki vuokraa tontin meille 30 vuodeksi, kun uusi asemakaava on tullut voimaan ja hankkeen rahoitussuunnitelma ja lupapiirustukset ovat valmiina.

Päivitämme projektin etenemistä uudelle Uusi Paloasema -sivulle. Lämmin kiitos kaikille, jotka ovat tukeneet hanketta matkan varrella.