Lauttasaaren VPK osallistuu keväiseen Päivä Paloasemalla tapahtumaan lauantaina 4.5 klo 10-15. Tervetuloa kaikki tutustumaan paloasemaamme ja kalustoomme osoitteessa Tallbergin Puistotie 10. Pihalla esittelyssä paloautojamme ja paloveneemme sekä muuta kalustoamme. Lisäksi erilaisia ohjelmanumeroita koko perheelle tapahtuman aikana.
Aihearkisto: Yleinen
Hyvää Uutta Vuotta!
Hyvää ja turvallista Uutta Vuotta.
Lähtö vuoden viimeiselle tehtävälle.
Hyvää ja turvallista Joulua!
Lauttasaaren VPK on vuodesta 1947 kunnioittanut Jouluaattona soihtukulkueella Lauttasaaren sankarihautoja. Tämä oli meidän 77. Kerta katkeamatonta perinnettä.
Hyvää ja Turvallista Joulua!
Hälytyksiä ja pikkujouluja
Palokuntamme vietti perinteistä pikkujoulua tänään16.12. Päivämme kuitenkin lähti käyntiin ennen juhlia hälytystehtävällä, jonne yksikkömme HE241 hälytettiin. Onneksi miehistökin ehti kinkkupöytään ajoissa.
Hyvää Itsenäisyyspäivää!
Lauttasaaren VPK johti 6.12.2023 itsenäisyyspäivänä perinteisen lippukulkueen yhdesässä muiden Lauttasaarelaisten järjestöjen kanssa Lauttasaaren sankarihaudoilla ja kunnioitti näin sotiemme veteraanien muistoa. Rauhallista itsenäisyyspäivää kaikille.
Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen 27.11.2023 klo 18:00
Lauttasaaren VPK:n sääntömääräinen syyskokous pidetään palokunnan tukikohdassa maanantaina 27.11.2023 kello 18:00 alkaen. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 9 §:n mukaiset asiat (katso alla oleva ote LVPK:n säännöistä).
Kokoukset 9 §
Palokunnan varsinainen kokous pidetään hallituksen kokoon kutsumana kahdesti vuodessa, kevätkokous maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Syyskokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri,
- valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa,
- valitaan kaksi ääntenlaskijaa,
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan seuraavan kalenterivuoden toiminta ja taloussuunnitelma,
- valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi,
- valitaan seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi hallituksen jäsenet erovuorossa olevien paikoille,
- valitaan palokunnan päällikkö ja varapäälliköt seuraavaksi kalenterivuodeksi,
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa sekä
- käsitellään mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Muistutuksena: syyskokouksessa tarkastelemme ensisijaisesti tulevaa vuotta. Kokouksessa on kahvitarjoilu. Tervetuloa mukaan päättämään palokunnan vastuutehtävistä ja tulevaisuudesta. Kokouksessa äänioikeus kaikilla yli 18-vuotiailla palokunnan jäsenillä jotka ovat olleet mukana toiminnassa yli vuoden. Kannatusjäsenillä puheoikeus.
Tervetuloa! – Palokunnan hallitus –
PVAT – Putoamisvaarallisilla alueilla työskentely
Kuluneen viikon harjoitus pureutui tärkeään osa-alueeseen eli PVAT-toimintoihin. PVAT-tarkoittaa putoamisvaarallisella alueilla työskentelyä. PVAT toimintoihin liittyvät säännökset ja ohjeistus on osa-alue joka on kehittynyt viimeisien vuosien varrella eteenpäin isoin askelin ja aiheeseen liittyy myös valtakunnallinen ohjeistus aiheeseen liittyen. Putoamisvaarallisella alueella työskentely pelastustoimessa.
Yksi osa sopimuspalokunnan hälytysosaston miehistön työturvallisuutta
PVAT-toiminta käsittää putoamisvaaraa ja loukkaantumisriskiä sisältäviä tehtäviä. Pelastusyksiköt ovat jatkuvasti valmiita toimimaan ja tarvittaessa pelastamaan ihmisiä vaarallisista paikoista, ja riskien tunnistaminen putoamisvaarallisilla alueilla on keskeistä tapaturmien ennaltaehkäisemiseksi harjoittelussa ja tosielämän tilanteissa.
Ohessa kuvia itse harjoituksesta.
Yhteistyössä on voimaa!
Viikkoharjoituksen aiheena oli yhteisharjoitus meripelastajien kanssa. Harjoitus kokosi yhteen kevään aikana opeteltuja taitoja ja toimintaa veneellä. Harjoitus toteutettiin yhteistyössä Espoon meripelastajien kanssa. Harjoitukseen osallistui Lauttasaaren VPK:n Fogeli veneemme lisäksi meripelastajien kaksi alusta PV Emmi ja PV ResMed.
Harjoituksessa sammutettiin saaripaloa kahden veneen sammutuskaluston voimin. Tämän lisäsi suoritettiin henkilöiden etsintää saaressa ja merialueella.
Harjoitus loi miehistölle ymmärryksen käytännön tilanteessa toimisesta sopimuspalokunnan ja meripelastajien välillä. Ryhmänjohtajille ja onnettomuuspaikan johdolle syntyi kokemusta johtamisesta sekä siihen liittyvästä haastavasta kommunikaatiosta kun kyseessä on monen eri yksikön tilanne.
Yhteistyössä on siis voimaa!
Toinen kalustoajo veneellä suoritettu
Suoritimme tänään vappuna 1.5.2023 veneellämme toisen kalustoajon jolla varmistimme, että niin miehistö kuin itse vene on valmiina kesän palvelukseen.
Lauttasaaren VPK etsii uusia noin 13-vuotiaita Lauttasaarelaisia tai lähialueilla asuvia nuoria aloittamaan uusi ja mielenkiintoinen harrastus.
Lauttasaaren VPK etsii uusia noin 13-vuotiaita nuoria aloittamaan mukavan ja monella tapaa hyödyllisen palokunta harrastuksen.
Harjoitukset pidetään kerran viikossa tiistaisin klo 18:00 alkaen VPK:n talolla osoitteessa Tallbergin puistotie 10 (sisäpiha). Harrastus on mukaan tuleville (ryhmään mahtuville) ilmainen.
Ilmoittaudu täyttämällä oheinen lomake.
https://forms.office.com/e/qzW8yF4xgD
Nuoriso-osaston jäsenet harjoittelevat palokuntataitoja sekä yleisiä turvallisuuteen ja auttamiseen liittyvä taitoja. Taidoista on hyötyä niin palokunnassa kuin arkielämässäkin.
Harjoituksien sisällöt ovat kevennettyinä ja sovellettuina hyvin lähellä aikuisten harjoittelua. Harjoituksissa käytämme paloautoja ja niiden kalustoa sekä loppukeväästä että alkusyksystä myös palovenettämme.
Nuorilla on myös mahdollisuus osallistua palokuntaleireille ja vierailemme tutustuen eri pelastusviranomaisten toimintaan harjoituskausien aikana.
Useat nuoriso-osastolaiset ovat jatkaneet täysi-ikäisinä hälytysosastossamme vapaaehtoisena sopimuspalokuntalaisena. Onpa osa löytänyt harrastuksesta itselleen aikuisena myös ammatin.
Lisätietoja voi kysellä myös lähettämällä sähköpostia osoitteeseen: nuoriso@lvpk.fi
Tervetuloa mukaan Lauttasaaren vanhimpaan yhtäjaksoisesti edelleen toiminnassa olevaan yhdistykseen.
Kutsu Lauttasaaren VPK:n sääntömääräiseen kevätkokoukseen tiistaina 25.4.2023 klo 18.00 alkaen.
Lauttasaaren VPK:n sääntömääräinen kevätkokous tiistaina 25.4.2023 kello 18:00 alkaen omalla varikolla.
Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 9 §:n mukaiset asiat (katso alla oleva ote LVPK:n säännöistä).
Esityslistan kohdassa 10. mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat, käsitellään hallituksen esitys. Hallitus esittää että Juhani Airola kutsutaan Lauttasaaren VPK:n kunniajäseneksi ja Kalevi Hakokorpi Lauttasaaren VPK:n kunniapäälliköksi.
Kokoukset 9 §
Palokunnan varsinainen kokous pidetään hallituksen kokoon kutsumana kahdesti vuodessa, kevätkokous maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa.
Varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat. Kevätkokouksessa:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri,
2. valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa,
3. valitaan kaksi ääntenlaskijaa,
4. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
5. käsitellään hallituksen laatima edellisen kalenterivuoden toimintakertomus,
6. käsitellään edellisen kalenterivuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto,
7. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta,
8. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä ja tarvittaessa muusta toimenpiteestä, johon toimintakertomus, tilinpäätös tai tilintarkastajien lausunto antaa aihetta,
9. päätetään kannatusjäsenmaksun ja jäsenmaksun suuruus, sekä
10. käsitellään mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Terveisin,
Lauttasaaren VPK ry hallitus
Viikkoharjoituksessa palopumppu, moottorisaha, laikkaleikkuri ja kipinöitä…
Viikkoharjoituksen aiheena oli ajoneuvon pumpun käyttö sekä raskaiden työvälineiden käsittelyä mm. Moottorisaha, laikkaleikkuri ja hydrauliset pelastusvälineet.
Laikkaleikkuri
Pimeässä illassa laikkaleikkurilla metallia sahatessa saadaan aikaiseksi komea kipinäsuihku. Pelastajan tulee huomioida kipinäsuihkusta aiheutuva vaara ja erityisesti kuivalla säällä myös paloriski.
Moottorisaha
Moottorisaha on perustyöväline jonka turvallinen käyttö, sekä käytön aikainen ja jälkeinen huolto on osattava. Kuvassa harjoitellaan moottorisahan teränvaihto
Paloauton pumppu
Pumpun käytön lisäksi ajoneuvon takaosasta löytyy hallintapaneeli myös ajoneuvon generaattorin käyttöä varten. Suuritehoisella 20-50 kVA hydrauli-generaattorilla voisi helpoisti sähköistää jo pienemmän talonkin tarpeet. Esimerkkinä generaattorin tuotolla saa n. 100 km toimintamatkan ladattua normaaliin sähköautoon yhden tunnin aikana.
Pumpulla voidaan syöttää vettä useampaan letkuun samanaikaisesti ja sen avulla vettä voidaan pumpata myös suoraan merestä tai lammesta mikäli ajoneuvo saadaan riittävän lähelle vesilähdettä. Pumppulle voidaan myös kytkeä veden syöttö palopostista tai suoraan säilioyksiköstä.
Toiminnallinen viikkoharjoitus
Keskiviikon illan harjoituksen aiheena oli toiminnallinen harjoitus jossa tehtiin selvityksiä tikkaiden avulla toisen kerroksen ikkunasta sisälle, josta etsittiin savussa harhaillut potilas.
Lisää haastetta toi harjoituksen lopuksi hätälaskeutumisen harjoittelu rakennuksen ikkunan kautta.
Tämän tyyppisessä toiminnassa pelastaja tai pelastettava siirretän mahdollisimman ripeästi mutta kuitenin turvallisesti köyden ja valjaiden avulla pois kohteesta. Harjoituksissa laskeutumisessa käytetään aina erillistä varmistusta jossa laskutuja itse säätelee laskeutumisensa nopeutta ja toisella köydellä yltäältä varmistetaan vielä laskeutujaa.
Hyvää Uutta Vuotta 2023!
Parhainta Uutta Vuotta 2023. Yksikkömme on jälleen perinteisesti turvaamassa Helsinkiläisten juhlintaa!
Hyvää ja Turvallista Joulua
Lauttasaaren VPK on vuodesta 1947 kunnioittanut Jouluaattona soihtukulkueella Lauttasaaren sankarihautoja. Tämä oli meidän 76. Kerta katkeamatonta perinnettä.
Hyvää ja Turvallista Joulua!
Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen 28.11.2022 klo 18:00
Lauttasaaren VPK:n sääntömääräinen syyskokous pidetään palokunnan tukikohdassa maanantaina 28.11.2022 kello 18:00 alkaen. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 9 §:n mukaiset asiat (katso alla oleva ote LVPK:n säännöistä).
Kokoukset 9 §
Palokunnan varsinainen kokous pidetään hallituksen kokoon kutsumana kahdesti vuodessa, kevätkokous maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa. Varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: Syyskokouksessa
- valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri,
- valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa,
- valitaan kaksi ääntenlaskijaa,
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan seuraavan kalenterivuoden toiminta ja taloussuunnitelma,
- valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi,
- valitaan seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi hallituksen jäsenet erovuorossa olevien paikoille,
- valitaan palokunnan päällikkö ja varapäälliköt seuraavaksi kalenterivuodeksi,
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa sekä
- käsitellään mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Muistutuksena: syyskokouksessa tarkastelemme ensisijaisesti tulevaa vuotta. Kokouksessa on kahvitarjoilu. Tervetuloa mukaan päättämään palokunnan vastuutehtävistä ja tulevaisuudesta. Kokouksessa äänioikeus kaikilla yli 18-vuotiailla palokunnan jäsenillä jotka ovat olleet mukana toiminnassa yli vuoden. Kannatusjäsenillä puheoikeus.
Tervetuloa! – Palokunnan hallitus –
Hyvää ja Turvallista Juhannusta!
Lauttasaaren VPK toivottaa Hyvää ja Turvallista Juhannusta!
Kesäinen keskiviikon harjoitus veneellä ja maayksiköllä
Hieno kesäinen keli suosi harjoituksia sammutusyksikkömme ja veneharjoituksen merkeissä. Kuvat kertovat lisää.
Alkusammutus tärkeä kansalaistaito joka kannattaa opetella
Lauttasaaren VPK:ssa harjoitellaan monipuolisesti palon sammuttamista. Tänä keskiviikkona aiheena oli alkupalo sammutus sammutuspeitteillä sekä sammuttimella. Toimenpiteitä kutsutaan alkusammutukseksi.
Kutsu Lauttasaaren VPK ry:n varsinaiseen kokoukseen 28.3.2022 kello 18:00 alkaen.
Lauttasaaren VPK:n sääntömääräinen kevätkokous maanantaina 28.3.2022 kello 18:00 alkaen omalla varikolla.
Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 9 §:n mukaiset asiat (katso alla oleva ote LVPK:n säännöistä).
Kokoukset 9 §
Palokunnan varsinainen kokous pidetään hallituksen kokoonkutsumana kahdesti vuodessa, kevätkokous maalis-huhtikuussa ja syyskokous loka-marraskuussa.
Varsinaisessa kokouksessa käsitellään seuraavat asiat. Kevätkokouksessa:
1. Valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri,
2. valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa,
3. valitaan kaksi ääntenlaskijaa,
4. todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
5. käsitellään hallituksen laatima edellisen kalenterivuoden toimintakertomus,
6. käsitellään edellisen kalenterivuoden tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto,
7. päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta,
8. päätetään vastuuvapauden myöntämisestä ja tarvittaessa muusta toimenpiteestä, johon toimintakertomus, tilinpäätös tai tilintarkastajien lausunto antaa aihetta,
9. päätetään kannatusjäsenmaksun ja jäsenmaksun suuruus, sekä
10. käsitellään mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Terveisin,
Lauttasaaren VPK ry hallitus