PVAT – Putoamisvaarallisilla alueilla työskentely

Kuluneen viikon harjoitus pureutui tärkeään osa-alueeseen eli PVAT-toimintoihin. PVAT-tarkoittaa putoamisvaarallisella alueilla työskentelyä. PVAT toimintoihin liittyvät säännökset ja ohjeistus on osa-alue joka on kehittynyt viimeisien vuosien varrella eteenpäin isoin askelin ja aiheeseen liittyy myös valtakunnallinen ohjeistus aiheeseen liittyen. Putoamisvaarallisella alueella työskentely pelastustoimessa.

Yksi osa sopimuspalokunnan hälytysosaston miehistön työturvallisuutta

PVAT-toiminta käsittää putoamisvaaraa ja loukkaantumisriskiä sisältäviä tehtäviä. Pelastusyksiköt ovat jatkuvasti valmiita toimimaan ja tarvittaessa pelastamaan ihmisiä vaarallisista paikoista, ja riskien tunnistaminen putoamisvaarallisilla alueilla on keskeistä tapaturmien ennaltaehkäisemiseksi harjoittelussa ja tosielämän tilanteissa.

Ohessa kuvia itse harjoituksesta.

Sopimuspelastaja laskeutuu harjoituksissa köysien avulla
Yläköysien tuplavarmistukset

Toiminnallinen viikkoharjoitus

Keskiviikon illan harjoituksen aiheena oli toiminnallinen harjoitus jossa tehtiin selvityksiä tikkaiden avulla toisen kerroksen ikkunasta sisälle, josta etsittiin savussa harhaillut potilas.

Lisää haastetta toi harjoituksen lopuksi hätälaskeutumisen harjoittelu rakennuksen ikkunan kautta.

Tämän tyyppisessä toiminnassa pelastaja tai pelastettava siirretän mahdollisimman ripeästi mutta kuitenin turvallisesti köyden ja valjaiden avulla pois kohteesta. Harjoituksissa laskeutumisessa käytetään aina erillistä varmistusta jossa laskutuja itse säätelee laskeutumisensa nopeutta ja toisella köydellä yltäältä varmistetaan vielä laskeutujaa.

Laskeutuminen rakennuksesta

Alkusammutus tärkeä kansalaistaito joka kannattaa opetella

Lauttasaaren VPK:ssa harjoitellaan monipuolisesti palon sammuttamista. Tänä keskiviikkona aiheena oli alkupalo sammutus sammutuspeitteillä sekä sammuttimella. Toimenpiteitä kutsutaan alkusammutukseksi.

Palo syttyy helposti uudelleen kun lämpötila on riittävä ja palava aine saa riittävästi lisää happea.
Sammutin on tehokas alkusammutin kun sitä osaa käyttää oikein.

Lauttasaaren VPK luopui raskaasta raivausajoneuvostaan

Lauttasaaren VPK on myynyt operatiivisesta käytöstä poistetun raivausajoneuvon nimellishintaan suomalaiselle yhteisölle joka on kerännyt varoja ja hankkinut tarvikkeita Ukrainan pelastustoimen tukemiseksi.

Ajoneuvo on ollut julkisessa myynnissä jo jonkin aikaa, mutta Ukrainan sota aktivoi ajoneuvon nopean myynnin ja kohdentamisen oikeaan tarpeeseen.

RHE245
Lauttasaaren VPK raivausyksikkö juuri ennen luovutusta 9.3.2022
Raivausyksikkö nosturi
Raivausyksikkö harjoituksessa Hernesaaressa

Lauttasaaren VPK testasi uudet kuntoportaat

Lauttasaaren kuntoportaiden viralliset avajaiset pidettiin 10.05.2021. Palokunta oli paikalla heti virallisen ohjelman jälkeen. Portaat todettiin ”Koronaturvallisiksi”, ainakin asianmukaisessa suojavarustuksessa. Toivomme portaille ahkeraa hyötykäyttöä ja liikunnaniloa kaikille larulaisille.

Katso linkistä video tapahtumasta:

(583) Lauttasaaren VPK kävi testaamassa kuntoportaat – YouTube

Lauttasaaren VPK:n vastuuhenkilöt 2021

Yhdistys kokoontui sääntömääräiseen syyskokoukseen 30.11.2020. Kokouksessa vahvistettiin yhdistyksen toiminta- ja taloussuunnitelma vuodelle 2021, sekä valittiin vastuuhenkilöt näitä jäsenistön edustajina toteuttamaan. Yhdistyksen hallituksen muodostavat vuosittain valittava puheenjohtaja, sekä kahdeksan hallituksen jäsentä. Muut kuin puheenjohtaja valitaan kaksivuotiskaudelle. Hallituksen jäsenistä neljä on vuosittain erovuorossa. Palokunnan operatiivisen toiminnan johdon muodostavat vuosittain yhden vuoden toimikaudelle valittavat palokunnan päällikkö, sekä kaksi varapäällikköä.

Vuoden ensimmäisessä järjestäytymiskokouksessa hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan, sekä hallituksen sihteerin. Palokunnan operatiiviseen toimintaan ja talouden johtoon nimetään niin ikään erillisellä menettelyllä tarvittava määrä edustajia.

Vuoden 2021 Lauttasaaren VPK ry:n hallitus (puheenjohtaja, sekä jäsenet aakkosjärjestyksessä):

Juha Mellin (puheenjohtaja)
Samu Erkinheimo
Matti Lahtinen
Jaakko Lehtonen
Juho Lehtonen
Juho Luukko
Miika Mellin
Tero Mellin
Hilkka-Marjatta Rokkanen

Vuoden 2021 Lauttasaaren VPK ry:n palokunnan päällikkö, sekä varapäälliköt:

Harri Lappi (palokunnan päällikkö)
Marko Palokangas (1. varapäällikkö)
Juho Lehtonen (2. varapäällikkö)

Carpe Diem

Joskus osuu kohdalle ”se viikkoharjoitus” johon tulee vain todella pieni joukko osallistujia. Palokunnan kouluttajalle, joka on valmistellut laajan skenaarioharjoituksen johon kuuluu useampi päällekkäinen selvitys ja usean sammutusparin saumaton yhteistyö, tämä tilanne on ikävä.

Paitsi jos…

Kouluttajalla on varasuunnitelma. Ja jos kouluttajalla on sellainen tuuri että edellisen vuorokauden aikana on satanut reippaasti lunta, lämpö on kevyesti pakkasen puolella, harjoituksiin osallistuvilla on ajokortti ja ajokokemusta. Silloin tilanne ei ole ollenkaan ikävä.

Tänään avasimme harjoituskauden neljän osallistujan ja kolmen paloauton kesken. Harjoittelimme saattueajoa, eli mietimme mitä etummaisen kuljettajan tulee huomioida kun oikeastaan ajaa ”100 metriä pitkää” ajoneuvoa. Miten viimeisen ajoneuvon tehtävänä on ensin siirtyä ohituskaistalle tai ryhmittyä tulevaa risteystä varten ja kuinka letkan muut ajoneuvot tässä tilanteessa käyttäytyvät. Saattueajon lisäksi, valitsevan ajokelin niin salliessa, kävimme myös harjoittelemassa suljetulla alueella raskaiden ajoneuvojen käsittelyä liukkaalla. Jarrutuskokeet ja väistöt sujuivat kuljettajilta oikein mallikkaasti.

Katso tästä video: Sammutusauto väistöharjoituksessa

Lauttasaaren VPK toivottaa turvallista, hyvää ja rauhallista joulua

Raivurimme kävi tänään tehtävällä nostamassa jäihin uponneen peräkärryn. Jäät ovat pakkasista huolimatta heikkoja Helsingissä ja ilman asianmukaista varustusta ei ole syytä lähteä kokeilemaan.

Turvallista joulua!

https://lvpk.org/wp-content/uploads/2018/12/img_7677-1.mov

https://lvpk.org/wp-content/uploads/2018/12/img_7660.mov

Työturvallisuus

Tämän viikon harjoitukset käsittelivät työturvallisuutta. Palokuntatoiminnassa on hyvä välillä pysähtyä pohtimaan mitä erilaisia ja erityisiä riskejä tekemisiimme liittyy. Vanha totuus on ettei pelastajasta saa tulla pelastettavaa. Nykyaikainen pelastustyö vaatii hälytysosastolaisilta monenlaisten teknisten koneiden hallintaa, työskentelemme jatkuvasti paineistettujen letkujen kanssa, toimintaympäristöön liittyy ulkoisia riskitekijöitä kuten vaikkapa ajoneuvoliikenne onnettomuus- ja harjoituspaikoilla, sekä altistuminen erilaisille haitallisille kemikaaleille ja savukaasuille.

image

Työturvallisuus on kuitenkin hyvin huomioitu kaikessa toiminnassamme. Meillä on selkeät johtosäännöt, vastuut kuvattu, olemme osa Pelastuslaitoksen toiminnanorganisointia ja me myös käytännössä sekä harjoittelemme, että tositoimissa toteutamme työturvallisuutta olennaisena osana kaikkea tekemistä.

image

Eikä työturvallisuusharjoitusten aina tarvitse olla luokkahuoneessa päntättävää teoriaa. Kuten kuvista näkee.

Vauhdikkaasti liikkeelle

Eilen aloitimme palokuntatoiminnan alkeiskurssin kahdeksan innokkaan harjoittelijan voimin. Puheenjohtaja esitteli yhdistystä yleisesti ja kertoi miten yhdistystoiminta nivoutuu ja mahdollistaa operatiivisen toiminnan sopimuspalokunnassa. Tämän jälkeen siirryttiin jo heti ensimmäisiin käytännön perusharjoituksiin. Osallistujat, niin kouluttajat kuin kokelaat, viihtyivät kaikki mainiosti. Uutta opittiin ja yhteinen palaute oli, että tästä on hyvä jatkaa.

Suihkuputkien testaamista

Ensi viikolla alkaa palokuntatoiminnan alkeiskurssi. Kävimme etukäteen läpi hieman sitä miten erilaiset suihkuputket toimivat työjohdon kanssa ja kuinka toimii järeä suihku. Osaamme sitten uusille kurssilaisille asiat opettaa.

Harjoitus oli myös konemiehen näkökulmasta mielekäs lisävesiselvityksineen kaikkineen. Ensi viikolla sitten uudet kuviot.

Pakkanen paukkuu ja moottoriruisku laulaa

Tänään harjoituksissa oli aiheena avannon tekeminen ja lisäveden ottaminen avannosta.

Pakkanen oli varsin kireä mutta muuten olosuhteet olivat mainiot hälytysosaston harjoituksissa. Talviset olosuhteet vaativat tarkkaavaisuutta niin että välineet eivät pääse jäätymään joten letkuissa ja suihkuputkessa on syytä pitää pientä virtausta yllä jatkuvasti.

Moottoriruisku on myös syytä tyhjentää käytön jälkeen jotta sisälle jäänyt vesi ei ehdi jäätymään ja laajentuessaan rikkomaan moottoriruiskun osia.