Koronavirusepidemiaan liittyvän varautumisen ja mm. Pelastuslaitokselta saadun ohjeen mukaisesti vältämme kaikkea hälytystoiminnan ulkopuolista liikkumista ja oleskelua palokunnan tiloissa. Tästä syystä palokunnan hallitus on ylimääräisessä sähköpostikokouksessaan päättänyt siirtää yhdistyksen kevätkokouksen ajankohtaa kuukaudella eteenpäin. Uusi ajankohta kokoukselle on 27.4.2020 kello 18:00 ja paikkana silloin palokunnan oma talo. Hallitus seuraa ajankohtaista koronavirusohjeistusta. Mikäli tilanne sitä edelleen huhtikuussa vaatii, on hallitus varautunut tekemään uuden päätöksen kokouksen järjestelyistä viimeistään kaksi viikkoa ennen uutta kokouspäivää.
Lauttasaaren VPK ry:n hallitus