Hallitus kokoontui vuoden viimeiseen kokoukseensa perinteiseen tapaan Casa-Mareen nauttimaan Lauttasaarelaisen perinteikkään ravintolan palvelusta, kabinetista ja hyvästä ruoasta. Tämä oli samalla minulle viimeinen kokous hallituksen puheenjohtajana tällä erää. Kiitän jäsenistöä nauttimastani luottamuksesta viimeisen kuuden vuoden aikana. On hienoa huomata että työlle on olemassa yhdistyksen arvon mukainen jatkaja ja kiva myös huomata että toiveeni saada keskittyä välillä omiin henkilökohtaisiin asioihin ymmärrettiin niin hienosti jäsenistön keskuudessa. Meillä on upea palokunta Lauttasaareessa.
Pian on aika rauhoittua hetkeksi Joulun odotukseen. Tosin aattoiltanakin on palokunnalla toimintaa. Perinteinen Lauttasaaren sankarivainajien haudoille seppeleen laskeva soihtukulkue on nähtävissä marssimassa iltapäivän hämäryydessä joulukirkon päättymisen aikoihin.
Joulun rauhasta hujahdetaan hetkessä uudenvuoden juhlintaan, silloinkin palokunnalla on aktiivinen joukko saaren ja lähialueiden palontorjuntavalmiutta korottamassa.
Kiittäen ja kumartaen hallitukselle ja palokunnan jäsenistölle vuodesta 2013 jo tässä vaiheessa.
Tero Mellin
hallituksen puheenjohtaja