Keskiviikko illan harjoituksen aiheena olivat polttomoottorikäyttöiset työvälineet, työturvallisuus, käyttö, sekä käytönjälkeinen huolto. Kuvat puhuvat puolestaan.

Aihearkisto: Yleinen
Kalusto tutuksi
Tällä kerralla harjoituksen aiheena oli tutustua ajoneuvoyksikön erilaiseen hieman harvemmin käytettävään kalustoon. Harjoitus toteutettiin toimintamuotoisena ja yksikön jäsenten tehtäviä vaihtaen. Loppuun vielä savusukellusharjoitus omalle varikolle. Harjoituksen päälle kaluston huolto ja vapaaehtoinen lihaskuntoharjoitus. Melko mukavaa.

Kauden avaus
Kuutamokirkas taivas, muutama aste pakkasta ja riitteinen jääpinta meren rannalla. Siinä puitteet kauden avanneeseen pintapelastusharjoitukseen. Päälle varikolla vielä maistiaiset kuntonyrkkeilystä ja palomiehen lihaskuntotesti kahteen kertaan, noin niin kuin peruskuntoharjoitteena. On sitä tylsempiäkin tapoja viettää arki-iltaa.


Rauhallinen aattoilta
Uuden vuoden aattoiltapäivystys sujui Lauttasaaren VPK:n yksiköltä varsin rauhallisesti. Illan aikana ehdimme nauttia perinteisen uudenvuoden päivällisen nakkeineen. Saimme pidettyä lihaskunnosta huolta pienellä kuntopiirillä punttisalin puolella. Tulipa hoidettua myös yksi hälytystehtävä matkalla määrättyyn päivystystehtävään Senaatintorille.
Rauhallista alkanutta uutta vuotta kaikille palokunnan jäsenille ja muille sivustomme vieraille.

Betonin läpäisyä
LVPK näkyy ja kuuluu
Viimeisimmässä Lauttasaarilehdessä (n:o 41/20.11.2014) on mainio artikkeli Lauttasaaren VPK:sta. Artikkelin kirjoittaja Katja Pesonen kävi taannoin tekemässä kyseiseen artikkeliin liityvän haastattelun palokunnalla, mistä juttu syntyi. Voit lukea lehden vaikka internetin avulla klikkaamalla oheista linkkiä: Lauttasaarilehti n:o 41
[gview file=”https://lvpk.org/wp-content/uploads/2014/11/Lehti.tiff”]
Kutsu sääntömääräiseen syyskokoukseen 24.11.2014 kello 18:30
Lauttasaaren VPK:n sääntömääräinen syyskokous pidetään palokunnan tukikohdassa maanantaina 24.11.2014 kello 18:30 alkaen. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen 9 §:n mukaiset asiat (katso alla oleva ote LVPK:n säännöistä). Kokouksen jälkeen hallitus alustaa keskustelun palounnan 100-vuotishistoriikin kirjasuunnitelmasta.
- valitaan kokouksen puheenjohtaja ja sihteeri,
- valitaan kaksi pöytäkirjan tarkastajaa,
- valitaan kaksi ääntenlaskijaa,
- todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus,
- vahvistetaan seuraavan kalenterivuoden toiminta ja talousuunnitelma,
- valitaan hallituksen puheenjohtaja seuraavaksi kalenterivuodeksi,
- valitaan seuraavaksi kahdeksi kalenterivuodeksi hallituksen jäsenet erovuorossa olevien paikoille,
- valitaan palokunnan päällikkö ja varapäälliköt seuraavaksi kalenterivuodeksi,
- valitaan kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa sekä
- käsitellään mahdolliset muut kokouskutsussa mainitut asiat.
Muistutuksena: syyskokouksessa tarkastelemme ensisijaisesti tulevaa vuotta. Kokouksen jälkeen seuraa alustettu keskustelu palokunnan lyhyen- ja keskipitkäntähtäimen suunnitelmien perusteella. Lisäksi käsitellään palokunnan 100-vuotishistoriikin tutkimis- ja kirjoitustyön suunitelmallinen eteneminen vuonna 2015. Kokouksessa on kahvitarjoilu. Tervetuloa mukaan päättämään palokunnan vastuutehtävistä ja tulevaisuudesta. Kokouksessa äänioikeus kaikilla yli 18-vuotiailla palokunnan jäsenillä jotka ovat olleet mukana toiminnassa yli vuoden. Kannatusjäsenillä puheoikeus. Tervetuloa! – Palokunnan hallitus – 
Hälytysosastossa miteltiin pystiputkikisassa
Keskiviikon 22.10.2014 viikkoharjoitusten aiheena oli palomiehen perustaitoja mittaava pystyputkiskaba. Ensin kerrattiin kisan säännöt, perusteet ja kulku. Sen jälkeen nähtiin mallisuoritus ilman ajanottoa ja sitten kisailtiin aikaa sekä muita osallistujia vastaan – leikkimielellä tietty! Kilpailuun osallistuvia oli kaikkiaan neljä hälytysosastolaista.
Kisan voittajaksi selviytyi Jaakko Kivelä. Palokunnan saunalla jaettiin voittajalle ja kaikille osallistujille palkinnot, sekä käytiin jälkipelit. Ensi keväänä mitellään uudelleen, joten viimeistään silloin jokainen pääsee kokeilemaan palomiestaitojaan leikkimielisessä kisassa.
LVPK:n 100-vuotishistoriikin tutkimisesta ja kirjoittamisesta on tehty sopimus
Hyvä palokunnan jäsen;
Palokunnan jäsenistön hyväksymän toimintasuunnitelman mukaisesti ja hallituksen päätöksellä Lauttasaaren VPK:n 100-vuotisen historian tutkiminen ja kirjoittaminen julkaisuksi on alkanut sopimuksen laatimisella. Työhön liittyen tehtiin sopimus palokunnan ulkopuolisen (objektiivinen) asiantuntijan kanssa. Hän on VTT (valtiotieteiden tohtori), tietokirjailija Kaarle Sulamaa (kuvassa).
Kaarle Sulamaa on 46-vuotias tutkija ja tietokirjailija, joka on kirjoittanut useita yhdistys- ja liittohistorioita. Hän asuu Helsingin Vuosaaressa. Sulamaalla on kosketuspinta myös vapaaehtoisen palokuntatoiminnan historian tutkimiseen, sillä hän kirjoitti vuonna 2008 julkaistun kirjan nimeltä Eläköön palokunta – Onkkaalan (Pälkäneen) VPK:n 125-vuotishistoria.
Kaarle Sulamaa aloittaa kirjoittamisen ja arkiston tutkimisen palokunnan talolla syksyllä 2015. Sitä ennen hän perehtyy arkistoomme oman aikataulunsa mukaan vuoden 2015 kuluessa. Varsinaisen kirjoitustyön aikana Sulamaa työskentelee syksyllä 2015 pääsääntöisesti hallituksen huoneessa, käyttäen samalla arkistohuonetta ja siellä olevaa historiallista paperiarkistoa. Sulamaa työskentelee palokunnan hallituksen nimeämän historiatoimikunnan ohjauksessa, eikä ota vastaan muilta tulevaa tutkimuksellista ohjausta.
Palokunnan jäsenistöä pyydetään antamaan Kaarle Sulamaalle täydellinen työrauha. Sulamaa tulee vuoden 2015 kuluessa haastattelemaan valikoituja palokunnan jäseniä ja erityisesti veteraaneja, joten yksittäiset kertomukset tai tarinat palokunnan historiasta pyydetään säilyttämään haastatteluun saakka. Historiikkiprojektista järjestetään lyhyt tiedotustilaisuus syyskokouksen yhteydessä.
Terveisin LVPK:n 100-vuotishistoriatoimikunnan jäsen, Marko Palokangas
Oheisessa uutisessa lisää yhdistyshistoriikkien luonteesta: http://yle.fi/uutiset/hyva_historiikki_kertoo_muutakin_kuin_helpot_ja_silooset_asiat/7631439
Tikasharjoitus
LVPK näkyvästi mukana Lauttasaari-päivässä
Lauttasaaren VPK oli perinteeksi muodostuneeseen tapaan mukana Lauttasaari-päivän Kasinonrannan tapahtumassa Jukka Jyräsen ja Juha Mellinin esittellessä paloautoamme sadoille paikalla olleille ihmisille. Lisäksi toimimme tapahtuman ensiapupisteenä.
Esiintymislavalla Taru Valkeapää haastatteli palokuntamme hallituksen puheenjohtajaa muun muassa siitä missä palokuntatalomme sijaitsee, milloin meillä harjoitellaan, miten voi liittyä mukaan toimintaan ja minkälaista toimintamme on. Moni kiinnostunut aikuinen lupasi tulla tutustumaan harjoituksiimme lähiaikoina.
Aurinkoinen sää helli tapahtuman osallistujia sekä vieraita ja monipuolinen ohjelma muun muassa Lauttasaarijuoksu, järjestöjen esittelypisteet, kirpputori, useat musiikkiesitykset jne kuljettivat tapahtumaa mukavasti eteenpäin.
Jos olet yli 16-vuotias ja kiinnostunut palokuntatoiminnasta, tule ihmeessä tutustumaan sopimuspalokuntatoimintaan. Lauttasaaren VPK:n hälytysosasto harjoittelee keskiviikkoisin kello 18:00 alkaen. Palokunnan talo sijaitsee osoitteessa Tallbergin Puistotie 10. Tule rohkeasti koputtelemaan pihan puolen tallien ovia hieman ennen kuutta. Lisää ohjeita löydät seuraavasta linkistä. https://lvpk.org/mukaan-toimintaan
Tunnelmia Stadin Turvaksi 2014 tapahtumasta.
Sää helli osallistujia Helsingin Pelastusliiton Stadin Turvaksi 2014 tapahtumassa. Tunnelma Rautatientorilla oli mukava ja yleisö kävi aktiivisesti tutustumassa vapaaehtoiseen pelastustoimintaan. Lauttasaaren VPK järjesti tilaisuudessa kaksi toimintanäytöstä. Lisäksi toimintaansa esittelivät Tammisalon VPK:n varhaisnuoret sekä Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirat. Alueella oli myös lukuisa joukko helsinkiläisiä sopimuspalokuntalaisia ja heidän palokuntien kalustoa.
Jos olet yli 16-vuotias ja kiinnostunut palokuntatoiminnasta, tule ihmeessä tutustumaan sopimuspalokuntatoimintaan. Lauttasaaren VPK:n hälytysosasto harjoittelee keskiviikkoisin kello 18:00 alkaen. Palokunnan talo sijaitsee osoitteessa Tallbergin Puistotie 10. Tule rohkeasti koputtelemaan pihan puolen tallien ovia hieman ennen kuutta. Lisää ohjeita löydät seuraavasta linkistä. https://lvpk.org/mukaan-toimintaan/
Stadin Turvaksi 2014 -tapahtuma 30.8.2014 Rautatientorilla
Pelastustoimia ja etsintää Stadin Turvaksi 2014 –tapahtumassa
Helsingin Pelastusliitto järjestää Stadin Turvaksi 2014 –tapahtuman Rautatientorilla 30.8. klo 10–14. Tapahtumassa voi tutustua vapaapalokuntatoimintaan, seurata pelastusyksiköiden työtä sekä testata omia pelastustaitojaan. Toimintanäytöksissä Helsingin vapaapalokunnat, Helsingin Etsintä- ja Pelastuskoirat (HePeKo) sekä vapaapalokuntien varhaisnuoret tuovat esille toimintaansa ja esittelevät taitojaan.
Savusukelluksesta valistusta kansalle
Lauantaina Lauttasaaren VPK esittelee toimintanäytöksessä vapaapalokuntatoimintaa. Tapahtumassa tullaan näkemään sammutusyksikön savusukellus Rautatientorille sijoitettuun konttiin.
”Näytöksen tarkoituksena on tuoda esille omaa toimintaamme, kertoa yksikön suoristuskyvystä sekä mainostaa harrastustoimintaa”, kertoo Lauttasaaren VPK:n päällikkö Marko Palokangas.
”Koiraharrastus, jolla on tarkoitus”
Puheenjohtaja Jukka Lehtiranta kertoo lauantain näytöksen antavan pintaraapaisun koiran hajuaistin voimasta. Tapahtumassa on mukana kahdesta neljään koiraa ja näytös tulee sijoittumaan yleisön joukkoon. Väen seasta koirat paikantavat piiloon menneitä ihmisiä.
”Haluamme esitellä, miten koiria voidaan hyödyntää työssä ja pelastustoiminnassa”, kertoo HePeKo:n puheenjohtaja Jukka Lehtiranta. ”Tapahtumalla tuomme ihmisten tietoisuuteen erilaista koiraharrastusta, joka on kaikille avointa”.
Etsintänäytöksiä on pitkin päivää ja niiden kesto on viidestä kymmeneen minuuttia. Toimintanäytökset Stadin Turvaksi 2014 –tapahtumassa välillä 10–14.
Inka Pitkänen
Laajasalon Opisto
Sadetta, sateenkaaria ja uppopumppuja
Syyskauden harjoitukset lähtivät käyntiin ajoneuvon generaattoriin ja erilaisiin uppopumppuihin tutustumalla. Ajankohtainen harjoitus sateisia syysiltoja ja vedenpumppaustehtäviä odotellessa.
Uppopumppujen lisäksi kerrattiin vedenkuljetukseen liittyviä yksityiskohtia ja laskettiin uppopumppujen tehoja wattien ja litrojen muodossa.
Olipa muutamalla innokkaalla aikaa harjoituksien päätteeksi vielä hassutella komean sateenkaaren kanssa.
Tervetuloa syksyiset sateet ja myrskyt, miehistömme ja kalustomme on iskussa.
LVPK Helsinkimaljakilpailun palkintosijoille
Jokavuotinen Helsinkimaljakilpailu on jälleen mitelty sopimuspalokuntien kesken. Kilpailu oli tällä kertaa monipuolinen ja haastava, mutta aiempiin vuosiin verrattuna myös hieman erilainen. Tietokilpailuosuudessa mitattiin pelastustoimen tietoja laaja-alaisesti ja taito- sekä kalusto-osuudessa vastaavasti pelastustoiminnan perustaitoja. Kilpailun voittajaksi selvisi hienolla suorituksella Pakinkylän VPK, Helsingin VPK:n jäädessä toiseksi.
Lauttasaaren VPK:n kilpailujoukkue, Marko P., Harri L., Jude L., Jaakko L., Juho L. ja Ilmari U. suoriutui kisasta palkintopallille sijoittuen kunniakkaalle kolmannelle (3.) sijalle. Miten se sanotaankaan, pronssi voitetaan ja hopea… Hieno suoritus ja kisa rehdissä palokuntahengessä. Kiitokset kaikille kisaan osallistuneille ja ennen kaikkea järjestäjille. Ensi vuoden kisaa odotellen…
Palokunnan päällikkö, doctor In Spe
Lauttasaaren VPK sai jo toisen tohtorin kun palokuntamme päällikkö Marko Palokangas väitteli perjantaina 23.5.2014 sotatieteiden tohtoriksi. Väitöskirjan nimi on ”Räjähtävää tyhjyyttä – sissitoiminta suomalaisessa sotataidossa”. Aihe herätti erittäin paljon kiinnostusta ja väitöstilaisuuteen Maanpuolustuskorkeakoulun auditorioon oli saapunut ennätysmäärä yleisöä. Palokunta onnittelee ylpeydellä päällikköään. Hyvä työ, hyvin tehty Marko.

Veneharjoitus yhteistyössä Marjaniemen VPK:n kanssa 21.5.2014
Tänään tutustuimme Marjaniemen VPK:n venekalustoon ja esittelimme raivausyksikkömme kalustoa Marjaniemen palokuntalaisille.
Lämmin kevätilta suosi veneeseen tutustumista jonka totesimme erittäin vakaaksi laitteeksi paikallaan operoitaessa, mutta vaatii kipparilta jonkin verran osaamista, jotta kovemmassa menossa homma olisi hanskassa.
Valistusta ja alkusammutuskoulutusta Lauttasaaren seurakunnan nuorisolle
Jokakeväinen lähes perinteeksi muodostunut valistuskoulutus ja alkusammutusharjoitus pidettiin kesäisen kauniina lauantaina 17.5.2014 Lauttasaaren Seurakunnan nuorille ja isosille. Päivän koulutusaiheet keskittyivät tällä kertaa palamisen teorian kertaamiseen ja kansalaisen perusalkusammutustaitojen opetteluun.
Kaikki mukana olleet reippaat nuoret ja varttuneemmatkin osallistujat osasivat palamisen perusteet kiitettävällä tavalla. Kertauksen vuoksi vielä, palaminen on seuraavien neljän tekijän summa:
- palava aine,
- riittävä lämpötila,
- happi,
- katkematon ketjureaktio (inhibitio).
Lyhen teoriaosuuden jälkeen palamisen kiistämistä eli sammuttamista harjoiteltiin kahdella käytännön rastilla Vavulinintien purkukiinteistön takapihalla. Jude veti alkusammutusharjoittelua vaahtosammutinta käyttäen ja Miika harjoitutti sammutuspeitteen oikeaoppista käyttöä. Päivä oli saadun palautteen perusteella kaikille – niin kouluttajille kuin koulutettaville – mieluinen kokemus.
Perinteinen päiväkotivierailu ja valistus Viikinmäessä
Palokunnan iskuryhmä – Make ja Jaakko – vierailivat jo kolmatta vuotta peräjälkeen Viikinmäen päiväkoti Vikkerissä. Päiväkodin kevätriehan ehdoton vetonaula oli jälleen kerran sammutusyksikkömme HE241, jonka kyytiin ja varusteisiin tutustui päivän aikana noin 70 päiväkoti-ikäistä lasta sekä noin 50 vanhempaa.
Vierailuun kuului valistusosuus muun muassa 112 hätänumeron oikeaoppisesta käytöstä sekä jokakodin alkusammutustoimenpiteistä.
Vauriopuuharjoitus Helsingin saaristossa
Palokunnan hälytysosaston toiminnantäyteinen viikkoharjoitus pidettiin 7.5.2014 Helsingin luonnonkauniissa saaristossa, Itä-Villingissä. Kahdeksan aktiivista palokuntalaista, neljä moottorisahaa, taljoja, köyttä ja joukko muita välineitä joutuivat koetukselle, kun vastassa oli kaksi massiivista koivua. Harjoituksen parasta antia olivat oikeaoppinen ja tarkka puunkaato rakennuksen vierestä. Jokainen harjoitukseen osallistunut pääsi käyttämään sahaa yllin kyllin. Myös työturvallisuus huomiotiin harjoituksessa oikeaoppisesti. Puut saatiin kaadettua hallitusti ja harjoitus täytti tehtävänsä. Fyysisesti vaativan harjoituksen päälle palokunnan päällikkö lämmitti osallistujille saunan ja palokunnan makkaravarastosta ammennettiin maittavat palanpainikeet. Kiitokset kaikille harjoitukseen osallistuneille!




















